Räyskälässä meneillään olevien purjelennon SM-kisojen tehtävänanto on jälleen haastava laji, sillä säät ovat varsin perinteiset kisaviikon kelit, eli sataa ja paistaa vuorotellen. Lentämään on kuitenkin päästy, ja neljäs kisapäivä saatiin kasaan tänään. Taitavaa lentämistä haastavissa keleissä!
Suomella oli vahva edustus MM-kisoissa Puolassa, ja varsinkin Aku Jaakkolan ja Simo Kettunen-Juha Sorri -tiimin makeat päivävoitot osoittivat tason, jolla suomalainen kilpapurjelento on, ja se taso on maailman parasta. Lämpimät onnittelut tiimeille vielä kertaalleen.
Partioleiri Kokkolintu 2026
Ilmapartioleiri Kokkolintu järjestetään Räyskälässä 11.-14.6. Tapahtumaa koordinoi Malmin Tuulenkävijät, järjestävinä tahoina mukana myös Nummelan Tuulenkävijät ry ja Sinivuoren Soihdut ry. Osa ryhmästä saapuu Räyskälään tänään torstaina n klo 17. Tapahtumassa on mukana n 45 henkilöä, ja tuttuun tapaan partiolaiset leiriytyvät telttamajoitukseen motellin lähiympäristöön. Ohjelmassa on mm. lennokkien rakentamista, ja tähän toimintaan varattuna on motellin iso luokka, lennokkeja rakennellaan perjantaina. Lauantaina osa ryhmästä osallistuu myös lentotoimintaan, lennätykset hoidetaan PIK -vetoisesti.
Saunoilla on tavallista enemmän käyttäjiä, ja leiri vaikuttaa sauna-aikoihin pe 12.6. ja la 13.6. laajentavasti eli:
Iso sauna
Naiset klo 17-20
Miehet klo 20-23
Pikkusauna
Miehet klo 17-20
Naiset klo 20-23
Pikkuluokan tilojen käyttöaste tulee olemaan tuhti, joten toivotaan joustoa ja järjestelmällisyyttä tilojen käyttäjiltä eli ei jätetä tavaroita ja ruokatarvikkeita pöytätasoille, vaan hyödynnetään esim. kuivatuotekomeroa soveltuvilta osin. Sopu sijaa antaa.
Uusi kiinteistönhoitaja
Räyskälä-Säätiön organisaatio sai kaivatun lisävahvistuksen, kun Roni Salonen Topenolta aloitti kiinteistönhoitajana 5.6. Ronilla on rakennusalan peruskoulutus ja vankka kokemus rakennusalan monipuolisten tehtävien lisäksi erilaisten maatalouskoneiden käytöstä, sekä mm. metsurin hommista. Roni harrastaa metsästystä Topenon Erän riveissä, ja toimii seurassaan jahtipäällikkönä. Tervetuloa tiimiin Roni!
Kylältä kuultua
Legendaarinen kesäkahvila Perunakuoppa avaa ovensa kesäkauteen lauantaina 13.6. ja palvelee viime vuotiseen tapaan aina lauantaisin klo 10-16 elokuun loppuun saakka. Myynnissä mm. juuri nostettua Lopen perunaa. On tätä odotettukin!
Terveisin,
Anu