Alkutalvi on yllättänyt positiivisesti lumella ja pikku pakkasella, kaunista on kaikkialla ja kävelylle onkin hyvä ottaa tallennusväline mukaan, kun linssin eteen putkahtaa talvista taidemaisemaa joka nurkan takaa. Kuvakulmia ei kutenkaan kannata hakea lähijärviemme jäältä, Vääriä ja Särkijärvi ovat saaneet ohuen jääpeitteensä, mutta ei vielä kävelyn kestävää sellaista. Myös höyhenenkevyt pilkkijän askellus voi olla liikaa, joten malttia vielä.
Latuasiaa
Räyskälän lumitilannetta voi paikan päällä piipahtamisen lisäksi tarkkailla web kameran kuvien kautta. Tasaisen valkoisen lumivaipan paksuus ei tosin kuvasta välity, joten tuhdin näköisestä lumitilanteesta huolimatta ladun tekoon ei ole vielä päästy, lumi on kevyttä pakkasmallia ja lisää tarvittaisiin. Hiihtää toki voi kenttäalueen reunamia seuraillen ja mahdollinen suksilentotoiminta huomioiden. Latutilanteesta tiedotetaan ilmailukeskuksen facebookissa, ja tulossa on ns. koiralatu, eli koirahiihtoharrastajat pääsevät jälleen vauhtiin myös Räyskälässä.
Toiminta talven aikana
Räyskälässä ei ole talvikunnossapitoa lentotoiminnan osalta, halliaukea ja hallien edustat pidetään kulkukelpoisina siten, että putkia ja muuta säilytettävää voi liikutella ulos ja sisään tarpeen mukaan. Kiito- ja rullausteitä ei pidetä auki. Rullaustiet on merkitty matalin aurausmerkein, jotta tarvittaessa nämäkin reitit on hangesta helpompi löytää. Talvinotamin mukaisesti lentotoiminta on kuitenkin vaikkapa suksikoneilla mahdollista, pyöräkoneilla ilmaan pyrkivät saattavat tarvita lumenpoistoa, jolle löytyy hinnastosta hinta. Säätiön lumenpoistokalustoa käyttää pääsääntöisesti säätiön henkilökunta. Lentosuunnitelmista kannattaa kertoa myös lentopaikan päällikölle, yhteystiedot löytyvät omalta paikaltaan www.rayskala.fi -sivulta. Leirialueen tiestön kulkukelpoisuutta ylläpidetään ja myös hiekoitetaan tarpeen mukaan, mutta talviseen keliin kuuluu paikoittainen liukkaus; on aika kaivaa esiin kenkiin asennettavat liukuesteet ja lyhentää askelta.
Avanto-asiaa
Joulun pyhät ja uusivuosi aiheuttavat vain vähäisen muutoksen avantouintivuoroihin; jouluaattona saunotaan normaalin sunnuntaiaikataulun mukaan, mutta uudenvuodenaaton sauna siirtyy tammikuun ensimmäiselle päivälle. Nämä tiedot löytyvät myös www.rayskala.fi -sivun saunaosiosta. Tänään Itsenäisyyspäivänä avantovuoro on omalla paikallaan klo 17-21.
Tänään on juhlapäivä, jonka merkitys näinä aikoina korostuu; Itsenäinen Suomi ei ole itsestäänselvyys, se muistaen ja siitä kiitollisena,
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Sinivalkoisin terveisin,
Anu