Lintuihin liittyvät sanonnat kevään ja kesän etenemisestä pitävät aika hyvin paikkansa, vaan kyllä se on kuikan ensimmäinen huuto Vääriältä, joka kertoo talven menneen ja kesän tulleen. Yhtä jykevä merkki tosin on ensisavut pikkusaunalta, ja sekin jo tapahtui. Pikkusaunan kiuas sai uudet vastukset ja kivet Pitkäperjantaina, ja sitä myöten homma eteni saunan lämmitykseen. Lisätiedot vuoroista saunaosioissa.
Leiri- ja kenttävedet
Leirialueen kaivo on kytketty käyttöön, joten vettä pääsee noutamaan ja leirivesiä voivat käyttäjät alkaa virittelemään. Leirinnän alueella on lähes 40 vesipistettä ja pintamaan alaa kulkee vastaava määrä eritasoisia vesijohtoja ja -putkia, eli aika paljon. Omavalmisteisen vesiverkoston toiminta ja kunto ovat käyttäjien vastuulla. Leirinnän vedellä on oma mittarinsa, joten kulutusta seurataan, mutta pienetkin epäilyt vuodosta tulee välittömästi ilmoittaa viestillä tai soittamalla 0400921260. Kenttävesiä herätellään viikolla 17 sääennusteen yölämpötiloja seuraillen, yöpakkasia joudutaan väistelemään.
Saunavuorot
Pikkusauna saatiin kunnostetun kiukaan myötä tulille Pitkäperjantaina, ja Pääsiäisen aikaan saunotaan molemmissa saunoissa. Isolla saunalla vuorot ovat päivittäiset, naiset klo 18-20, miehet klo 20-22.
Pikkusauna
La 19.4. ja su 20.4.
Miehet klo 18-20
Naiset klo 20-22
Pikku sauna lämpiää päivittäin 25.4. alkaen mainituin vuoroin.
Asfalttien paikkaus
Rullausteiden asfalttipaikkuut jäivät yrityksestä huolimatta tehtäväksi vasta Pääsiäisen jälkeen, ja homma tehdään ti 22.4. klo 7 -14. Kaikki korjaukset tehdään kerralla.
Sekajätelava
Kevätsiivousta ja isompaakin raivausta suunnitteleville ennakkotietona, että leirinnän alueelle otetaan viime keväiseen tapaan sekajätelava, kunhan päästään toukokuun puolelle. Päivämäärät tulossa, seuratkaa sivustoa.
Räyskälän kyläyhdistyksen Pääsiäistulet la 19.4.
Kyläyhdistys järjestää mukavaa koko perheen pääsiäisohjelmaa kylätalolla (Siltastentie 64) klo 18 alkaen. Ohjelmassa makkaranpaistoa ja lettuja, tarjolla myös kahvia ja pullaa. Lapsille ja lapsenmielisille omaa ohjelmaa, mm. Munajahti.
Näillä tutuilla kevään kuviolla taas mennään, ja Lankalauantain puuhastelun lomassa kannattaa käydä Perunakuopalla! Kahvila on tänään auki klo 16 saakka, ja tarjolla on jälleen uskomaton herkkukattaus. Myös Räyskälän kyläkaupan terassi on avoinna tänään klo 16-20, tarjolla virvokkeita ja pientä suolaista purtavaa. Kaikkea kivaa ohjelmaa kylällä!
Hyvää ja rauhallista Pääsiäistä kaikelle väelle toivotellen,
Anu