Tervetuloa Räyskälään!

13.6.2025 Uutiskirje 11/2025

Kesäkuuta on kuljettu kohta jo puoleen väliin, ja kentän sulku alkaa olla käsillä. Sitä ennen vietetään vilkas viikonloppu lentäen ja koneita putkiin ja III-halliin pakaten, myös partiolaisia on liikkeellä omissa puuhissaan. Tiedossa on myös siirtolentämistä, kun säätiön kalustoa ajellaan Hyvinkäälle seuraevakkoon.

Partioleiri Kokkolintu 13.-15.6.2025
Räyskälään kokoontuu joukko partiolaisia eri lippukunnista viettämään Kokkolintu 2025 -leiriä, jonka ohjelmassa on tutustumista lentotoimintaan, ja ilta-aikaan myös lennokkien lennätystä. Ryhmä majoittuu telttoihin motellin ympäristöön, ruokakatos tulee motellin päätyyn. Leiriläiset saunovat normivuoroilla. Leiri alkaa perjantaina klo 18 ja päättyy sunnuntaina klo 14.

Suviseura -asiaa
Leirintään seurojen ajaksi jäävät, ja kentän alueelle seurojen aikana saapuvat ilmailijat tarvitsevat Asukas -kyltin, jonka saa säätiön toimistolta, kyltti kannattaa hakea mieluiten hyvissä ajoin. Asukas -kyltin avulla välttää seuravieraiden liikenteenohjauksen. Rakentaminen alkaa kentän alueella isommin heti 16.6., mutta itse tapahtuma on nelipäiväinen eli 27.-30.6. Rakentamisen aikana alueella ei ole tarvetta liikkua. Varsinainen aluevalvonta alkaa 25.6., kun seurakenttä avataan yleisölle, mutta myös rakentamisen aikana kulkua valvotaan.

Leirinnästä vaunun omatoimisesti vuokranneet seuravieraat hoitavat kulkulupansa itse, ja alueelle tulo hoituu vaunun omistajan yhteystietoihin tukeutuen. Vaunuja alkaa saapua 14.6. Vääriäntien kautta, mutta nämä sijoitellaan kentän ympärysalueille.

Hallien ja halliaukean tyhjennys
Ilahduttavan iso osa Räyskälän lentolaitteistoa siirtyy leireille muille kentille, ja tämä vähentää tilan ahtautta säätiön käyttöön jäävässä III-hallissa. Sääennuste lupailee lennettävää säätä, joten hyödynnetään keli mahdollisuuksien mukaan, ja varaudutaan tekemään pakkaustyötä siten, että halliaukea, pussinperä, I- ja II-hallit ovat tyhjät sunnuntai-iltaan mennessä. Putkissa olevia koneita sijoitellaan leirintään alueelle.

Hyvinkää -info
Säätiön molemmat Poonit lähtevät sulun ajaksi Hyvinkäälle, ja perässä kulkee myös OH-817. Hyvinkäällä lennetään säätiön lipuilla, ja lippuja on saatavilla korttimaksulla aamuin ja illoin tilanteen mukaan. Lippuostokset suositellaan tehtäväksi mahdollisuuksien mukaan ennen leiriä toimistolta tai ravintolalta. Lippumyyntiä Hyvinkäällä hoitaa Riku Rissanen, joka samalla yleiskoordinoi toimintaa leirin aikana. Hinauskoneiden vastuuhenkilö on Martti Sucksdorff ja ASK -asioista huolehtii Sakari Pyörre. Hinauksia on saatavilla päivittäin.

Rivakkaa puuhaa on tiedossa, mutta sitä ennen lennetään kuin viimeistä päivää!

Terveisin,
Anu

Scroll to Top