Halloween hahmot ja joulutavarat kilpailevat huomiosta markettien hyllyillä, eli lokakuun puoliväliä jo mennään. Lentokalusto saatiin talviteloilla, ja kiitos jälleen pienelle mutta sitäkin reippaammalle talkooryhmälle, homma sujui rutiinilla. III-hallissa on vielä tilaa, jos tarvitsee talvisäilytellä vaikkapa vaunua, yhteys toimistolle tai toiminnanjohtajalle ennen toimeen ryhtymistä. Tienoo ei hiljene, sillä tulevana viikonloppuna motellilla on liikkeellä vetokoiraharrastajia, jotka saapuvat Räyskälään leiriä pitämään. Motelli ja luokat on varattu ryhmän käyttöön.
ALMA ry syysleiri 16.-19.10.
Vetokoiraväkeä alkaa saapua motellille torstaina iltapäivällä klo 14.30., ja leiri kestää sunnuntaille saakka. Ryhmällä on käytössään koko motelli, myös pikku luokka.
Tiedotetta on päivitetty sauna-aikojen osalta seuraavasti:
To-la 16.-18.10.
Iso sauna
Naiset klo 18-22
Pikku sauna
Miehet klo 18-22
Vetokoiratoiminta käyttää kentän ympäri kulkevia pelastusteitä, ja tarpeen niin vaatiessa paikalla on keltaliivihenkilöitä ohjaamassa tilannetta. Vetokoirakot starttaavat motellilta yhteislenkeilleen torstaina klo 17, perjantaina klo 10.30 ja klo 17, lauantaina klo 10.15 ja 17.40 ja sunnuntaina klo 10.15.
Reitin lyhennetty versio ylittää kiitotien 30/12 tuulipussilta kohden HUI ry:n mökkiä, ja mikäli sitä käytetään, on paikalla henkilö ilmailuradion kera valvomassa ylityksiä. Ilmailuväen yhteyshenkilön tavoittaa tutusta numerosta 0400921260.
Alakerran huoltotila ja tarvikkeiden käyttö
Huoltokausi on käynnistynyt ja kaikenlaista puuhaa piisaa. Alakerran varaustilanteen tarkistat näppärästi www.rayskala.fi -sivun kalenterista, ja se kannattaa tehdä, ettei tilanahtaus yllätä. Varaamalla tilan käyttöösi varmistat riittävän tilan työskentelyllesi. Huoltotilan käytön hinnoittelu on varsin selkeä, joten muistetaan ilmoittaa kaikki ne työt, joita tilassa tehdään. Kevyt muistutus myös tarpeiston käytöstä; kuitutöitä varten on tarjolla maksullista materiaalia, joten myös näiden käytöstä ilmoitus toimistolle office@rayskala.fi. Mainittakoon vielä, että ylimääräisiä esineitä tai ajoneuvoja ei säilytellä alakerrassa, niille löytyy tilaa mukavasti vaikkapa III-hallista.
Yhteistalkoot la 8.11.
Yhteistä talkoopäivää vietetään lauantaina 8.11., ja varusteita on jo hankittu erilaisiin pihapuuhiin. Aamukahvia on tarjolla pikkuluokassa klo 9 alkaen, ja toivotaan että kaikki väki on koolla klo 10. Kohteet esitellään hyvissä ajoin, joten tarjolla olevia tehtäviä pääsee katselemaan jo etukäteen, ja tehtävänanto talkoopäivänä on rivakka. Samalle päivälle sovitellaan pieni yhteistoimintapalaveri kerhojen vastuuhenkilöille, kutsut tulossa.
Räyskälässä syksykin on aktiivista aikaa, toiminnan laatu vain muuttuu; vierivää kiveä ei sammal tavoita!
Terveisin,
Anu