Maaliskuuta mennään jo toista viikkoa, ja vielä maisema on kovin talvinen. Pakkaspäivänä hohtavia hankia katsoessa muistuu mieleen vanhat sanonnat vuoden kulusta: ”Maaliskuu maata näyttää, tiet tukkii, ojat täyttää” ja ”Jos ei maalis maata näytä, niin ei huhtikaan hummauta”. Auringon avaamille pälvillekin on omat perinteiset tokaisunsa, vaan hyvältä näyttää; Räyskälässä on jo maata näkyvissä, joten odotettavissa hyvä kevät ihan ajallaan!
Kevätpatikka
Alkavana viikonloppuna lähes koko motelli on varattu Peesarit -ryhmän jo perinteiselle kevätkokoontumiselle. Alueella liikkuu runsaasti opaskoiria ohjaajineen, ja koirakoiden mukana kulkevat Peesarit huolehtivat, että meno on turvallista kertoen mahdollisista mutkista reitillä. Ilmailukeskuksen väki muistaa noudattaa alueen nopeusrajoituksia, varautuu liukkauden tuomiin haasteisiin ajoneuvojen jarrutusmatkoissa, ja ottaa huomioon alueella liikkuvat mahdollisesti aistirajoitteiset henkilöt. Ryhmä käyttää myös pikku luokkaa ja sen kylmäsäilytystiloja, sekä tarpeen vaatiessa saunarakennuksen keittiötä. Saunavuoroissa ei ole muutoksia.
Hallien purku
Heti huhtikuun alkuun pyritään toteuttamaan hallien tyhjennys, ja tämä päivä on lauantai 1.4. Toimeen ryhdytään aamupäivällä klo 10, ja paikalle toivotaan sitä väkeä, kenen lentolaitteita halleihin on sijoitettu. Kevään etenemistä seurataan, joten jos talvi vielä tuolloin pitää liikaa otteessaan, niin päivämäärää muutetaan.
Ravintola Huhkajalampi
Ravintola avaa ovensa lauantaina 1.4. klo 10, joten nälkäiset ja janoiset hallien tyhjentäjät pääsevät evään äärelle urakan jälkeen ja siinä välillä. Ruoka-annoksia saa klo 11 alkaen, kun pannut ja padat saadaan kuumiksi.
Alakerran huoltotila
Muistakaa ilmoittaa alakerran käyttö myös pienille huoltotöille, pientöille on hinnastossa mainittuna varsin edullinen vuorokausihinta. Huoltotilan varustukseen liittyen; säätiö ottaa mielellään vastaan kohtuullisia määriä huoltotoiminnassa kuluvaa tavaraa, kuten pieniä lasipurkkeja ja puuvillariepuja, muunlaiset huoltohommiin soveltumattomat käytöstä poistuneet esineet voi viedä jäteastiaan.
Liikunta- ja kulttuuriedut
Räyskälän ilmailutuotteita voi maksaa edenred, smartum ja e-passi -eduilla, ja näitä ilmailutuotteita ovat hinausliput ja konevuokrat. Hyväksyttävät käyttötarkoitukset voi tarkistaa kunkin palveluntarjoajan ehdoista, ja epäselvissä tapauksissa kannattaa esittää kysymys vaikkapa toimiston sähköpostiin. Kun maksatte tuotteita eduilla, niin ilmoittakaa siitäkin toimiston sähköpostiin office@rayskala.fi, niin saadaan suoritus kohdistettua oikeaan henkilöön.
Näillä otsikoilla kohti alkavaa lentokautta, vaan kevään kovia kelejä odotellessa ehtii vielä hiihtämään, latu on mainiossa kunnossa!
Kevätterveisin,
Anu