10.2.2020 Uutiskirje 2/2020

Tervehdys Räyskälästä,

Syksyn ja talven aikana kiistatta kuumin puheenaihe on ollut meille kaikille niin tärkeä sauna. Tarkemmin sanottuna Iso sauna ja sen peruskorjaus. Purku- ja rakennustöiden piti päästä alkamaan loppusyksystä ja rakennuksen piti valmistua hyvissä ajoin ennen päivittäisen saunomiskauden alkua. Ainoa isompi haitta remontista todettiin tulevan Räyskälän reippaalle ja kohtalaisen runsaslukuiselle avantouintiporukalle, jolta peruttiin tämä talvikausi kokonaan.
Hanke kohtasi alkumatkassaan monenlaisia vastuksia ja hankaluuksia, jotka sitten viivästyttivät aloitusta viikko kerrallaan, kunnes tultiin tammikuun loppupuolelle ja hallitus sai viimein urakkatarjoukset tutustuttavikseen. Tarjousten todettiin ylittävän Säätiön kipukynnyksen TEM:n tuki mukaan lukien ja remontin valmistuminen aikataulussaan ei enää ollut realistista.
Hallitus pohti tilannetta huolellisesti ja päätyi ottamaan aikalisän, jonka aikana käydään kaikki suunnitelmat läpi kustannuksien alentamiseksi ja kilpailutetaan urakat kesään mennessä uudelleen. Näin toimien hankkeen hintalappu pienenee toteuttamisen mahdollistavaksi ja työ voidaan suorittaa syksyn aikana.
Avantouimareille tämä tarkoittaa sitä, että kauden peruuttaminen on peruutettu!
Ke 12.2. alkaen avantosauna lämpiää normaalisti ke ja su. Myös normivuorot la ja su ovat Räyskälän porukan saunottavissa kuten muutenkin talviaikaan. Avantouimareiden kertamaksu on hinnaston mukainen 10 euroa/kerta, mutta kausimaksu loppukaudeksi (maaliskuun loppuun) on ainoastaan 40 euroa.

Lyhty – vietä kesäsi Räyskälässä ja saa siitä palkkaa!
Edellisvuosien tapaan Räyskälä-Säätiö hakee palvelukseensa kesä-ajaksi lentopuolen yleishenkilöä eli LYHTYÄ. Hakijalta edellytetään mm. voimassaolevaa purjelennon opettajan kelpuutusta. Toimenkuvaa ja toimiaikaa voidaan jossain määrin räätälöidä. Pääpiirteissään työnkuvaan kuuluu mm.

  • koordinoida lentotoimintaa eri harrasteilmailulajien kesken
  • lentää purjelennon tarkastus-, koulutus- ja tutustumislentoja
  • suunnitella ja toimittaa Ilmailukeskuksen aamubriefing
  • hallinnoida Säätiön purjelentokoneiden varauksia ja seurata niiden käyttöä ja kuntoa.
  • koordinoida Ilmailukeskuksen tapahtumia ja varauksia yhteistyössä muun henkilökunnan kanssa

Lisäksi työtehtäviin voi kuulua myös muita Ilmailukeskuksen päivittäiseen toimintaan liittyviä töitä. Säännöllistä työaikaa ei ole. Lyhdyn koko työrupeama on n 4 kuukautta. Tehtävä on mahdollista jakaa kahdelle henkilölle.
Kysy lisätietoja/lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi mari.heikkila at rayskala.fi 1.3.2020 mennessä.

Vaunupaikkamaksut
Monella on vielä tämänvuotinen vaunupaikkamaksu maksamatta. Syy tähän saattaa olla se, että sähköinen lasku ei ole löytänyt perille tai on sujahtanut tomeran suodattimen toimesta roskapostikansioon. Jos et ole saanut laskua ja tiedät että sen olisi kuulunut sinulle tulla, niin ole yhteydessä toimistosihteeriimme Mari Lehtiseen: office at rayskala.fi. Mikäli haluat maksaa laskun erissä, niin se on myös mahdollista. Ole siinäkin tapauksessa yhteydessä office-osoitteeseen suunnitelman laatimiseksi.

Purjelentokurssit 2020
Kursseille on ilmoittautuminen avattuna ja muutama innokas on jo ehtinyt paikkansa Räyskälän taivaalta varaamaan. Jakakaa fb-sivun kurssi-ilmoituksia ahkerasti, niin mahdollisimman moni pääsee ne näkemään. Rayskala.fi- etusivulta pääsee myös suoraan kurssi-infoihin ja ilmoittautumisiin.

Kevättä kohden -mari-

10.2.2020 Uutiskirje 2/2020
v