Räyskälä-Säätiön tiedote 6/2017

14.6.2017

Tervehdys Räyskälästä,
Muutama ajankohtainen asia on jälleen kerrottavana. Kausi on jo hyvässä vauhdissa ja ensimmäinen 1K hinauksissa on tullut alkukuusta täyteen. Parin sadepäivän jälkeen paistaa taas aurinko ja Pooni laulaa iloisesti purtsikoita taivaalle. Elokuista ilmailuviikonloppua suunnitellaan ja valmistellaan täyttä päätä.
 
Ilmailuviikonloppu
Meillä on jälleen loistava tilaisuus näyttää kuinka kivaa ja innostavaa ilmailu onkaan, kuinka kertakaikkisen mahtava paikka on Räyskälä ja miten mukavia ilmailunharrastajat ovat! Käytetään tilaisuus hyväksi ja tehdään porukalla tästä tapahtumasta iloinen, rennon asiallinen ja jätetään ihmisten mieleen kuva mukavasta Ilmailukeskuksesta helposti lähestyttävine ilmailun harrastajineen.
 
Edellisvuotiset tapahtumat toivat Räyskälään valtavan määrän ilmailusta kiinnostunutta väkeä. Jokainen talkoolainen oli tarpeen. Tälle vuodelle odotetaan ja toivotaan tietysti samanlaista väenpaljoutta, joten talkoolaisia tarvitaan runsaasti.

Ilmailuviikonloppua vietetään 19.-20.8. Suunnitelmissa on kaikenlaista kivaa ilmailutohinaa sekä harrastajien että yleisön riemuksi. Kyseessä on purjelentäjien juhlapäivä, joten tapahtumassa mennään purjelento edellä, muita ilmailun lajeja kuitenkaan unohtamatta. Viikonlopusta tiedotetaan kaikin käytettävissä olevin keinoin, siispä oletettavaa on että paikalle saapuu purjelennosta ja ilmailusta kiinnostunutta yleisöä. Toivottavasti oikein runsain mitoin.

Esittelylennoille pääsee juhlan kunniaksi hyvin edullisesti: 90€/500m, joten odotettavissa lienee tänäkin vuonna hyvä määrä innokkaita tutustumislentäjiä. Tarvetta on ryhmien ja esittelylentäjien opastajista kuppilalta starttipaikalle ja tietysti takaisinpäin. Kaikki Räyskäläläiset hanskaavat tämän, joten ilmoittautukaa rohkeasti!

Purjekoneita ja innokkaita maaesittelijöitä mahtuu vielä mukaan, tässä on oiva tilaisuus kerhoilla innostaa uusia harrastajia lajien pariin, kurssille ja lentäviksi jäseniksi. Maaesittelyn lisäksi ohjelmassa on ainakin kerran/päivä purjekoneen kasaus- ja purkunäytös.
Jotta tilaisuus toimisi joustavasti ja turvallisesti, tarvitaan muutama keltaliivinen pitämään silmällä ihmisten kulkemista moottorilentämisen alueilla. Ainakin kuppilan edessä ja tankkipaikalla on oltava huolehtimassa turvallisuudesta. Tapahtuman tarkempi aikataulu ja jaettava mainos on pian saatavilla.
 
Tapahtuman suunnitteluun vaikuttaa oleellisesti tieto talkoolaisten määrästä. Toivon, että koette ilmailuviikonlopun tärkeäksi tavaksi edistää ilmailua ja ilmoittaudutte etukäteen hommiin mukaan. Uutuutena on nyt talkoolaisille myös sähköinen ilmoittautumismahdollisuus:
Ilmoittaudu tästä
 
 
Sammuttimien tarkastus
Jokioisten sammutinhuolto tulee lauantaina 17.6. kentälle klo 11 eteenpäin tarkastamaan sammuttimia. Nyt on hyvä tilaisuus tarkistuttaa myös vaunun sammuttimia.
 
Paikkaushommia
Tulevana sunnuntaina (18.6.) paikkaillaan sään salliessa pääkiitotietä. Kiitotie 12L/30R on suljettu ilmaliikenteeltä klo 11.00 (paikallista aikaa) alkaen.

Juhannus
Juhannusta juhlitaan tänäkin vuonna. Kokko rakennetaan talkoilla Särkjärven rantaan juhannusaattona ja poltetaan klo 24 pois. Etukäteen ei kokkoa voida rakentaa, sillä se sijaitsee kiitotien päässä. Toivotaan hyvää Juhannussäätä ja tavataan kokon loisteessa!

Poikkeukset moottorilennon toiminta-aikoihin
Hämeen ELY-keskus on hyväksynyt Räyskälä-Säätiön esittämät poikkeukset moottorilennon toiminta-aikoihin kahden kilpailun ajalle. Moottorilentotoiminta on sallittua klo 08.00 - 21.00 välisenä aikana allaolevilla ajanjaksoilla:
25.6. - 2.7. 2017 Purjelennon SM-kilpailut
16. - 23.7.2017 Jannen kisat

Kun kausi loppuu ja hinauslippuja jää käyttämättä
Kaikki edellisvuoden leimalla varustetut hinausliput käynnistävät hinauskoneen seuraavan vuoden huhtikuun loppuun saakka. Kaikki edellisvuoden leimalla varustetut liput voi vaihtaa uusiin toukokuun loppuun saakka, myös 20 kpl sarjaliput. Lentämättä jääneiden sarjalippujen kohdalla vaihto tehdään kuitenkin normaalilippuun lippu lippua vastaan ja maksetaan erotus.
Laskuesimerkki:
Käyttämättä jääneitä sarjalippuja on 5 kpl. Ne vaihdetaan uusiksi normaalilipuiksi 5 kpl ja maksetaan erotus, joka tämän vuoden hinnoilla on 5 kpl x 3,50 €=17,50 €.
 
Ilmaillaan ihmiset! -mari-